Etelä-Afrikkaan Vapaaehtoiseksi Villieläinten Pariin

Etelä-Afrikassa on paljon vaihtoehtoja eläinrakkaalle. Yksi vaihtoehdoista on Glen Afric-vapaaehtoiskeskus, jossa pääsee lähelle ihan todellista suurta villieläinten pelastuskeskusta ja sen toimintaa. Ensimmäisenä päivänä, ensimmäinen hetki, kun Johannesburgista saapui yhteiskuljetus hakemaan vapaaehtoisten ryhmää, saapuessamme farmille, oli muut vapaaehtoiset juuri lähdössä syöttämään isoja eläimiä. Kuuma hehkuva ilma, ei tuulen puuskaa mistään. Ja jos tuuli yllätti jostakin, oli se kuin saunassa puhaltaisi iholle. Poltteli enemmän. Kuiva ja kuuma värähtelevä ilma keskellä savannia. Sitä oli ensi elämys. Tottahan toki, piti päästä näkemään farmia ja savanni-alue paremmin ja hyppäsimme suoraan safari-auton perään. Kun katseeni osui auton lavalle, missä seisoimme ja odotimme, että matka alkaa, huomasin jaloissani jotain outoa. Koko lava oli verenpunainen, kunnes ymmärsinkin, että kyseessä oli ihan oikea veri. Jatkaessani matkaani jalkojani hetken tuijottaneena viereeni, huomasin siinä vieressäni makaavan hevosen jalan! Ja vielä hieman eteenpäin, samalla lavalla, jossa kymmenen vapaaehtoista odotti pääsyään näkemään villieläimiä, makasi kuolleen hevosen pää, hampaat ulkona, silmät avonaisena. Ensishokin jälkeen, oli kuitenkin ymmärrettävä, että paikallisten sairaat tai vanhuuteen kuolleet hevoset olivat edullinen tapa pitää nuo kaikki pelastetut eläimet hengissä. Minkä sitä luonnolle mahtaa. Toisen eläimen kuollut ruho hyöty käytetään toisten eläinten pelastamiseksi. Hetken asiaa pohtiessani, siirtyi ajatukseni siihen, että kohta näen ihan oikeasti omilla silmilläni villin tai puolivillin leijonan, tiikerin, hyeenan ja ehkä jopa virtahevon niiden oikeassa ja alkuperäisessä elinympäristössä, jossa häkkien ja sirkusten sijasta ovat eläimet saaneet mahdollisuuden lähes normaaliin elämään suurine alueineen ja ihmiskäden avulla selviytyvät ravinnon suhteen.

Vapaaehtoisen tapahtumarikas päivä

Aamulla herätessään, vapaaehtoiset kokoontuvat joka päivä yhdessä ennen aamupalaa pieneen kokoukseen yleisten tilojen ison pöydän ääreen. Aamupalaverin jälkeen vaikkakin hieman väsyneinä ja unisia, kaikki lähtevät aamun askareisiin, jotka hoidetaan nopeasti alta pois ennen yhteistä aamupalaa. Yksi aamun askareista oli elefanttien yösijojen siivous. Yhden yön aikana suojassa kolmesta norsusta lähtee yllättävän paljon jätöksiä. Jätökset on korjattava eläinten hyvinvoinnin vuoksi joka päivä.

Aamulla kuudelta lähtevät norsut vapaana ympäri ämpäri savannia samoamaan, niin kuin heidän luontoonsa kuuluu. Norsuja vahtimaan lähtevät koko elämänsä näiden norsujen hyvinvointiin uskoutuneet eläintenhoitajat, jotka asuvat norsujen yösijan vieressä pienessä talossa. Kuudelta illalla norsut saattajineen palaavat lepäämän yön yli, ennen kuin sama, joka aamuinen 12 tunnin vuoro alkaa. Joinakin aamuina, jos vapaaehtoisena oli halukas nousta aamu viiden aikoihin, sai lähteä norsujen päivän alkutaipaleelle mukaan ja nähdä kuinka paljon he nauttivat vapaudestaan. Aamupalan jälkeen hetken tauon vietettyään oli seuraavan kokoontumisen aika. Joinakin päivinä tehtiin asioita, jotka eivät ole sitä kaikkein mukavinta. Rakennettiin aitoja, siivottiin isoja häkkialueita, kuurattiin ja puunattiin tiikerin pentujen uima-altaita. Ja toisina päivinä pidettiin yllä eläinten aktiivisuutta. Ne päivät olivat kaikkein mahtavimpia. Isojen villieläinten kanssa interaktiivisesti toimiminen koskettaa jokaisen sydäntä. Sellaista ei vain pääse kokemaan missään muualla. Eläinten aktiivisuutta tulee pitää yllä, koska eläimille syötetty ruoka ei vaadi saalistamista ja eläinten kunto tippuu. Siksi yhdistetään vapaaehtoisten huvi ja eläinten hyvinvointi esimerkiksi sillä, että pelasimme tiikerinpentujen kanssa jalkapalloa. Hyppyytimme kolmijalkaista leopardia telineeltä toiselle. Leopardi oli menettänyt jalkansa alligaattorille  ja pelastettu siksi, sillä luonnossa eläin olisi menettänyt henkensä eikä olisi koskaan selvinnyt. Kiehnäsimme vapaassa luonnossa leijonan pentu kolmikon kanssa, jotta he saavat tarpeeksi liikuntaa. Kolmikon äiti oli kuollut ja sisarukset eivät olisi selviytyneet yksin. Kokemus oli rankka, mutta elämänkokoinen uskomaton muisto.